Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Suomi on muuttunut viime aikoina kovasti. Ympäri maata tulee viestiä, että avoin rasismi on nostanut päätänsä. Portugalilaiselle tuttavalleni auottiin päätä ja huudeltiin vappuna yhden illan aikana viitisentoista kertaa hänen ulkomaalaisuudestaan, muslimit eivät uskalla päästää lapsiaan kouluun kävellen, ulkomaalaisia bussikuskeja hakkaillaan. Ikäviä esimerkkejä kuulee päivittäin.Nyt on...
Kun hallituspuolueita tentattiin köyhyyden lisääntymisestä Suomessa, kommentoi Kokoomuksen arvojohtaja Zyskowicz asiaa sanomalla, että eiväthän köyhimmät ihmiset Suomessa elä missään helvetissä. Niin. No. Eivät köyhimmät ihmiset Suomessa elä helvetissä, mutta perseestä vähällä rahalla eläminen silti on.Köyhyyttä voi mitata monilla tavoilla. Absoluuttinen köyhyys tarkoittaa wikipedian mukaan sitä...
Mikäli nuorissa on tulevaisuutemme, ei tulevat päivät tämän valossa näytä todellakaan hyvältä. Tämän vuoden syksyllä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi kouluterveyskyselyn, jonka käsittely mediassa on jäänyt lähinnä kauhisteluksi nuorten entistä sallivammasta asenteesta kannabikseen. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ollut uusimman kyselyn huolestuttavin asia. Kouluterveyskysely nosti...
Aleksi Erola
Tampere
Muut
Olen pieni, punainen ja kohtuu vihainen.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?